Hupsista keikkaa! Tässähän vierähti pidempikin tovi viimeisestä kirjoituksestani.  Tammikuu alkaa olla loppusuoralla ja ulkona onneksi vihdoin ja viimein näyttää jo talviselta.  Äsken tuli käytyä ystävän ja hänen lapsensa kanssa perinteisessä pulkkamäessä, mukavaa oli. :) Ilokseni kotimatkalla törmäsin ihanaan juoksuystävääni, lupasin vielä joku päivä olla juoksemassa lenkkiä hänen kanssaan. :) Lonkan osalta ei ole tänä vuonna kaiken kaikkiaan ole juuri muutosta tapahtunut, aika paljon sitä on jo oppinut elämään niin, että tietää, missä liikkeissä ja millä tavoin lonkka saa näkemään tähtiä. Kiertoliikkeet ja koukistukset, auts, ei kiitos.
Uinnista ja vesijuoksusta on tullut ihania lajeja, siinä sivussa iltaisin taittuu pitkiä kävelylenkkejä ja kuntopyöräilyä. Hiihtämään en kiireiden vuoksi ole ennättänyt, mutta eiköhän tuolta ladulta itsensä melko pian tässä löydä. :)

Harjoittelu päiväkodissa on sujunut mukavasti, joskin lukuunottamatta alkuvaukeuksia ja niistä johtuen harjoittelupaikkani vaihtumista. Työviikkojen aikana olen tosiaan saannut huomata, kuinka ihanaa on lasten kanssa työskentely, ovat nuo lapset niin avoimia ja aitoja. Päivähoidon sen ehkä ikävämmänkin puolen olen jo jollainlailla saanut nähdä, vastuu on hoitajalla suuri ja yhteistyö lapsen vanhempien kanssa ei aina niin sujuvaa ole. Se negatiivinen palaute on niin helppo sanoa, mutta olisi todella todella tärkeää ja ihanaa, jos välillä muistaisi sanoa myös positiivista näkökantaa päivähoidon henkilökunnalle. Onneksi moni vanhempi muistaa asian! :)

Ikäviä asioita tapahtuu näköjään aina, tällä kertaa viikolla sain huolestuttavan soiton ja kuulin, että toinen vanhemmistani oli joutunut tapaturman kohteeksi. Kai tämä on joku käsittämätön epäonni, mikä meidän suvussa vallitsee... Huoli on tällä hetkellä kova omieni vanhempieni jaksamisesta ja tervehtymisestä. Voi kunpa osaisinkin auttaa heitä parhaani mukaan, mutta välimatkan takia se on aika vaikeaa.

Päivä kerrallaan, uusia tuulia aistien. Niin sitä elämässä vain eteenpäin täytyy mennä. Kiire on välillä aivan mahdoton ja opinnäytetyö aiheuttaa melkein unettomia öitä jo tässä vaiheessa. Mutta kai tämä vaatii sitä hyvää organisointia, niin asiat varmasti kulkevat eteenpäin. :)

No niin, koulu  on saatu alkuun ja maantaina odottaisia  toiseksi viimeinen kouluharjoittelu päiväkodissa. Himpun verran kieltämättä on alkanut jänskättää, sillä tämä erityisryhmä ei ehkei ole ihan helpoimmista päästä. Mutta ennakkoluuloton asenne ja rohkeus kysyä on harjoittelun avainsanat, joilla varmasti etenee. Tuleva ohjaajanikin vaikutti ihan huippu kivalta ihmiseltä! :)
Eilen tuli jo laitettua osa kesätyöpaikka hakemuksista postiin ja viime kesän työpaikkaan soitin. Siellä lupailtiin katsella sijaitarvetta ja ainakin hyvin kannustavan oloinen tämä ihminen oli, että miulla olisi tänäkin kesänä mahkuja päästä samaan paikkaan työskentelemään. Se olisi aika huippu juttu! :)
Opinnäytetyöstä en voi nytkään olla kirjoittamatta, sillä sen verran tuo miun elämässäni nyt vaikuttaa. Loistavia kirjoja olen kyllä löytänyt, mm. lasten liikuntakulttuurista on ollut tosi mielenkiintoista lukea. Melkein tekisi mieli harkita jo liikuntaohjaajan koulutusta! :D
Ilokseni pääsenkin taas pitkän tauon jälkeen ohjaamaan lasten urheilukoulua. Mukavasti olen koulussa uusia vinkkejä saanut, ja nyt onkin kiva päästä kokeilemaan eri juttuja ihan käytännössä. Mm. kehonhahmotusta ja motorisia taitoja kehittävä leikkejä innolla odotan ohjaavani.

Ulkona on ihan hirveä pääkallokeli, ilman nastoja ei lenkkeilystä olisi kyllä tullut aamulla yhtään mitään. Illalla täytyy taas ottaa tuosta kuntopyörästä mittaa, ihan mukavasti sillä saa sykkeeen nousemaan. :) Hiihtämään oli tänään tarkoitus lähteä ystäväni kanssa, mutta sään takia hiihtokausi jää vielä avaamatta... ehkäpä ensi viikolla?

Pientä blogini päivitystä. :)

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Loma alkaa vedellä kohta viimeisiään ja edessä onkin sitten taas touhukas kevätlukukausi. Reipas kirpakka pakkanen piristi viikonloppuna ja tänään puhtaan valkoinen lumivaippa on peittänyt luonnon. Eilen tuli käytyä järven jäälläkin jo kävelemässä, sen verran arka tuo miun (nykyisin porukoitteni hoidossa) koira on, että kaveria ei siitä jäälle saanut, ei sitten millään. Pentuna taisi jäädä sille sen verran pahat traumat jäihin putoamisesta, että sen jälkeen se on kiertänyt kaikki mahdolliset ojatkin jo kaukaa. Mutta selvä vanhuus alkaa koirallakin painaa, ikää kertynyt jo päälle 10- vuotta.

Ensimmäiset tekstitkin on jo opinnäytetyön suuntaan kirjoitettu ja aikalailla hienot on nuo aloitusfiilikset. Pari päivää tuossa loppuviikosta pyhitin jo ihan tuolle tekemiselle ja mukavasti alkaa hommat lähteä käyntiin. Tosin ensimmäiset takapakit ja vastoinkäymiset kohdattiin jo tuossa kaverini suunnitelmien muuttuessa ensi syksyn osalta. Tarkoittaa siis käytännössä sitä, että opinnäytetyön aikataulu täytyy miettiä uudeksi, ja toteutus tuleekin toteuttaa nopeammalla vauhdilla, kuin mitä alun perin olin kaverini kanssa suunnitellut. Mutta eiköhän tästä selvitä!

Hey hey, ja nyt olen jo ollut viikon namulakossa! Eihän enää olekaan "kuin" vaivaiset 51 viikkoa jäljellä, vai mites se nyt menikään? ;) Jeps ja mun Polar RS200 on nyt sitten tiltannut, ei tunnu löytävän millään sykettä. Pesin sykevyön koneessa, mutta sama homma jatkuu, pelkkä 00 ilmestyy näyttöön. Onneksi takuu voimassa, joten tuosta lähtee pian paketti Polarin huoltoon…

Voi sanonko mikä! Nyt on just niin kettumainen olo, kun vaan voi olla. Enpä ole aiemmin kokenut samanlaista kohtelua yksityisen lääkärin luona. Julkisella kaikkiin ''hörhöihin'' sitä voi törmätä, mutta se ei minun pirtaani mene, että maksan käynnistä lähes 100e jossa lääkäri inttää vastaan ja vähättelee vaivaa. Mä oikeasti taidan nyt luovuttaa, mulla ei ilmeisesti ole sellaista auktoriteettia, että saisin vaadittua hoitoa. Kaikkehan on helppo siirtää eteenpäin ja kellään ei taida olla ajatusta siitä, millaista jatkuva pompottelu postilaasta saattaa tuntua. Sitä tuskin tulen koskaan ymmärtämään, miten eri lääkäreiden näkemykset  voivat erota NIIN paljon toisistaan. Ja aika kurjaa on huomata, että jos olisi varaa, olisi varmasti mahdollista saada asianmukaista hoitoa.

Mutta siis, eihän mun lonkka voi olla kipee näin kauaa.... ihan huviksenihan minä niitä särkylääkkeitäkin naamaani pistelen. Jos lonkka on kerta ehjä, niin kuka kieltää mua enää lähtemästä juoksemaan, kokeiliskohan jo tänä iltana?

Eilen kävelylenkillä ollessani sain huomata, miten kivoja ihmisiä täällä kaupungissa asuukaan. Nimittäin ainakin neljä täysin minulle tuntematonta ihmistä toivotti hyvää uutta vuotta kun vastaan lenkkipolulla kuljettiin. :) Noista toivotuksista tuli oikeasti tosi iloinen ja hyvä mieli. Jotenkin sitä on tottunut siihen, että moni vastaantulija katselee paremminkin toiseen suuntaan, saati nyt sitten ikinä uskaltaa sanoa mitään. Olen kyllä huomannut, että omalla asenteella ja olemuksella on aika suuri merkitys. Hyvin todennäköisesti saa iloisen hymyn vastakiitokseksi, jos itse muistaa hymyillä. :)

Tänään sitten ostin itselleni kuntopyörän, hupsista keikkaa. Pitkään on ollut haaveissa ja nyt ajattelin näin uuden vuoden kunniaksi sen hankkia. Illalla onkin edessä sitten koeajo ja testaus. Katselin myös kaupasta vesijuoksuvyötä, mutta sen jätin vielä hyllylle. Tähän asti on uimahallista saanut hyvin vyön lainaan, mutta jotenkin oma tuntuisi paljon kivemmalta. Vissiin tässä olisi jollaista suunnitelmaa nyt mietittävä tuon kuntoilun suhteen, että mitä sitä minäkin päivänä tekisi.

 

Ja loistavia uutisia kuulin äsken, nimittäin eräs huoltomies tuli ilmoittamaan, että taloyhtiössä on havaittu vesivahinko. Vielä laajuudesta ei ole ihan varmuutta, mutta kolmen kerroksen läpi näyttää vesi tulleen. Onnellinen olen siitä, että asun toisella puolella taloa, jossa ei vuotoa ole havaittu. Mutta voipi olla että edessä on muutto jossain vaiheessa, sillä hyvin todennäköisesti koko talon putket menee uusintaan. Että nyt sitten tälleen… ja huomenna olisi sitten aika jälleen kerran lekurille, saas nähdä mitä ortopedi sanoo uudesta diagnoosista ja hoidosta.