Pientä blogini päivitystä. :)

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Loma alkaa vedellä kohta viimeisiään ja edessä onkin sitten taas touhukas kevätlukukausi. Reipas kirpakka pakkanen piristi viikonloppuna ja tänään puhtaan valkoinen lumivaippa on peittänyt luonnon. Eilen tuli käytyä järven jäälläkin jo kävelemässä, sen verran arka tuo miun (nykyisin porukoitteni hoidossa) koira on, että kaveria ei siitä jäälle saanut, ei sitten millään. Pentuna taisi jäädä sille sen verran pahat traumat jäihin putoamisesta, että sen jälkeen se on kiertänyt kaikki mahdolliset ojatkin jo kaukaa. Mutta selvä vanhuus alkaa koirallakin painaa, ikää kertynyt jo päälle 10- vuotta.

Ensimmäiset tekstitkin on jo opinnäytetyön suuntaan kirjoitettu ja aikalailla hienot on nuo aloitusfiilikset. Pari päivää tuossa loppuviikosta pyhitin jo ihan tuolle tekemiselle ja mukavasti alkaa hommat lähteä käyntiin. Tosin ensimmäiset takapakit ja vastoinkäymiset kohdattiin jo tuossa kaverini suunnitelmien muuttuessa ensi syksyn osalta. Tarkoittaa siis käytännössä sitä, että opinnäytetyön aikataulu täytyy miettiä uudeksi, ja toteutus tuleekin toteuttaa nopeammalla vauhdilla, kuin mitä alun perin olin kaverini kanssa suunnitellut. Mutta eiköhän tästä selvitä!

Hey hey, ja nyt olen jo ollut viikon namulakossa! Eihän enää olekaan "kuin" vaivaiset 51 viikkoa jäljellä, vai mites se nyt menikään? ;) Jeps ja mun Polar RS200 on nyt sitten tiltannut, ei tunnu löytävän millään sykettä. Pesin sykevyön koneessa, mutta sama homma jatkuu, pelkkä 00 ilmestyy näyttöön. Onneksi takuu voimassa, joten tuosta lähtee pian paketti Polarin huoltoon…