Eilen kävelylenkillä ollessani sain huomata, miten kivoja ihmisiä täällä kaupungissa asuukaan. Nimittäin ainakin neljä täysin minulle tuntematonta ihmistä toivotti hyvää uutta vuotta kun vastaan lenkkipolulla kuljettiin. :) Noista toivotuksista tuli oikeasti tosi iloinen ja hyvä mieli. Jotenkin sitä on tottunut siihen, että moni vastaantulija katselee paremminkin toiseen suuntaan, saati nyt sitten ikinä uskaltaa sanoa mitään. Olen kyllä huomannut, että omalla asenteella ja olemuksella on aika suuri merkitys. Hyvin todennäköisesti saa iloisen hymyn vastakiitokseksi, jos itse muistaa hymyillä. :)

Tänään sitten ostin itselleni kuntopyörän, hupsista keikkaa. Pitkään on ollut haaveissa ja nyt ajattelin näin uuden vuoden kunniaksi sen hankkia. Illalla onkin edessä sitten koeajo ja testaus. Katselin myös kaupasta vesijuoksuvyötä, mutta sen jätin vielä hyllylle. Tähän asti on uimahallista saanut hyvin vyön lainaan, mutta jotenkin oma tuntuisi paljon kivemmalta. Vissiin tässä olisi jollaista suunnitelmaa nyt mietittävä tuon kuntoilun suhteen, että mitä sitä minäkin päivänä tekisi.

 

Ja loistavia uutisia kuulin äsken, nimittäin eräs huoltomies tuli ilmoittamaan, että taloyhtiössä on havaittu vesivahinko. Vielä laajuudesta ei ole ihan varmuutta, mutta kolmen kerroksen läpi näyttää vesi tulleen. Onnellinen olen siitä, että asun toisella puolella taloa, jossa ei vuotoa ole havaittu. Mutta voipi olla että edessä on muutto jossain vaiheessa, sillä hyvin todennäköisesti koko talon putket menee uusintaan. Että nyt sitten tälleen… ja huomenna olisi sitten aika jälleen kerran lekurille, saas nähdä mitä ortopedi sanoo uudesta diagnoosista ja hoidosta.