9.12.07

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Nyt syttyy toinen kynttilä ja…

 

Joulun odotus on tänään puolessa välissä. Lapsena joulukuu tuntui niin pitkältä ajalta, toisaalta kuukauteen sisältyi aina niin paljon salaperäistä odotusta.

Aamulla ajatukset taas olivat hiukan synkeät, johtui varmasti huonosti nukutusta yöstä. Yritän saada vähennettyä tuon yhden tappolääkkeen pois, muuten alkaa nimittäin vatsa ystäväni sanoa stoppia kaikelle. Tai itse asiassa sanoo jo, lääkemyrkytetty olo ei ole mikään mukavin olotila.

Mietin tuossa, että mitähän olisi tapahtunut ihan oikeasti, jos olisin syyskuussa lähtenyt uhmaamaan itseäni ja juoksemaan sen maratonin tai edes puolikkaan. Olisi voinut tulla pahaa jälkeä… Tässäkin taas huomaan oman vahvan haluni, viimeiseen asti sitä halusi kaikin tavoin yrittää pitää asiasta kiinni ja taistella sen eteen. *huoh*

Rakennan vielä aikamoisia toiveita sen ensi viikon urheilulääkäri visiitin varaan. Jotenkin on pakko uskoa, että sen lääkärin mielipide asiaan olisi erilainen. Että se antaisi mulle luvan juosta, vaikka sitten puolen vuoden päästä. Antaisi edes jonkinlaisen luvan harrastaa elämän ihaninta harrastusta!

Katkera on edelleen tähän tilanteeseen. En vain pysty millään ymmärtämään, minkä takia juuri minä?? Olen aina halunnut tehdä kaiken niin oikeaoppisesti ja pyrkinyt elämään terveellisesti, sen takia olekin hyvin tyrmistynyt, että saan sitten tällaisen rangaistuksen.

 

Asioita pohtiessa tuli eilen illalla kirjoitettua jälleen yksi ajatus elämästä,

 

Jostakin kaukaa heijastuu

valo unelmien.

Sinne tietä etsien

käy matka ihmisen.

Tuo tie välillä raskas ja uuvuttava on,

mutta silti ihmiselle korvaamaton.

 

Niin, elämä antaa ja ottaa, näillä ajatuksilla huomiseen.