Pääkaupunki seudulta kotiuduttu takaisin tänne kotpuoleen. :) Mukava päivä kaiken kaikkiaan, siitä ISO kiitos ihanalle ystävälleni. Oli tosi mukava nähdä pitkästä aikaa ja en tosiaan muista, milloin olen viimeksi nauranut niin paljon kuin tänään. :D Hieno joulukulkue Lucia neitoineen tuli myös nähtyä ja ihanalta näytti keskusta upeineen jouluvaloineen.

Ja niin, reissun pääkohtanahan oli se lääkärin luona piipahtaminen. Sanotaanko nyt näin, että jos ajatukset olivat sekaisin sinne mennessä, niin kymmenen kertaa ne olivat sekaisimmin sieltä lähtiessäni. Lääkärin lopullista lausuntoa odottelen postissa, mutta sen verran kuitenkin, että aika totaalinen ''tyrmäys'' tuli aiempaa tehtyä diagnoosia kohtaan. Kipu ei kuulemma pitäisi siitä rasitusvammasta johtua, eikä oireilla tällä tavalla. Todennäköisesti lääkärin mukaan lonkan nivelrakenteessa on joku hajalla ja hän näki lähes ainoana vaihtoehtona leikkauksen.
Ja nyt sitten onkin edessä se haaste, että julkisella puolella asia nähdään samalla tavalla. Yksityiselle miulla ei tosiaan ole varaa lähteä leikkaukseen eli eli... Ja iso MUTTA on vielä siinä, että lääkärin mukaan ihan kovin monessa paikassa ei ko. leikkausta tehdä.
Näillä ajatuksilla siis huomiseen, voi jos joko tolkku tähän jalkaan joku kaunis päivä vielä tulisi!


Ja tässäpä kuva Helsingin illasta. :) (Todiste olin oikeasti siellä :))

1130044.jpg